Kaikista elämän ihastumisista mahdottomuus

Oon usein miettiny, miks helvetis ihastutaan mahdottomuuteen? Mikä hiivatti siinä kiehtoo niin paljon? Johtuneeko se siitä, että tahtoo tehdä siitä mahdottomasta mahdollisen... Mitä erikoista on siinä, et ihastut siihen mahdottomuuteen, joka kuitenkin on loppujen lopuks vaan yksipuolista, niinku mahdoton yhdistelmä erikoisia palikoita? Mistä voisin saada mahdottomiin kysymyksiin vastauksia? Kuinka voisin tehdä tämän yhtälön tekemättömäksi? Miten kieltäisin tunteet, jotka jyllää sydämessäni villinä? Niin paljon kysymyksiä tältä maailmalta, joihin en osaa yksin etsiä vastauksia. Olen kyllä jutellut paljon ystävieni ja puoli tuttujen kanssa kaikenlaisista asioista, mutta silti etsin epätoivoisesti vastauksia kaikkeen. Ymmärrän kyllä täysin, että nämä tunteet mitä tunnen on vain hyväksi minulle, en ole enää surullinen ja niin älyttömän masentunut kaikesta vaan osaan iloita ja nauttia asioista erillä tavalla. Mutta miksi näiden tunteiden täytyy kohdistua juurikin johonkin niin mahdottomaan, josta tietää ettei voi koskaan saada mitää sen suurempaa? Tietty ihminen ihastuu joka päivä aina uuteen ihmiseen, vastaantulijan hymyyn, silmiin tai muuhun ulkoiseen seikkaan. Entä jos tapaa uuden ihmisen ja ihastuuki tämän luonteeseen? Onko se sitten niin paljon erilaisempaa ku ihastua johonkin ulkoiseen seikkaan? Yleensä ihastus menee ohitse. Se on kuin lämpöhalvaus kesällä, hormoonit hyrräävät, kaikki mitä toinen tekee tuntuu hyvältä, kaikki mitä toinen sanoo kuulostaa taivaalliselta. Mutta miten päästä yli tästä ihastumisesta, joka on täysin mahdoton? Miten päästä yli jos toisen luonne on niin ihana, juuri sellainen josta ite pitää? Kuinka mahdottomasta voisi tehdä mahdollista? Mitä jos menee mahdottomuutta puoli tiehen vastaan, mutta ei saa vastakaikua omille tunteilleen? Täytyykö silloin kääntyä pois päin siitä kehen on ihastunut? Kuinka voit torjua enää sitten toisen jos hän tuleekin puoli tiehen sinua vastaan? Mitä jos tunteet toista kohtaan ovatki niin suuret, ettet voikaan kääntyä pois päin? Haluaisit vaan kääntyä toista vastaan ja antaa itsesi, tunteesi vietäväksi. Mitä jos se kaikki satuttaakin sinua? Voitko kestää kaiken sen paskan uudelleen mitä oot kestänyt niin monet kerrat? Ehkä sinun täytyykin vain halaa omia tunteitasi ja antaa itsesi vain virran vietäväksi ja olla murehtimatta kaikesta mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Nauttia kaikesta niistä hetkistä, mitä elämä sulle suo...

Joskus on parempi olla ajattelematta..

Joskus on vaan vaikeaa nähdä omaan tulevaisuuteensa. Tai siihen mitä sun lähelläs on. Sun on vaikeaa huomata, että onni on aina vain hetkellinen illuusio. Kaikki tuntuu hyvältä, kaikki näyttää hyvältä, voit jopa pitkän ajan jälkeen hymyillä niin kuin ennen oot hymyillyt. Sitten yks kaks, se onni voidaanki vaan riistää sulta. Se hetkellinen tunne jonka ajattelit että kyllä se kestää mutta ei sitten kestäkää. 

Tunnet olevas loukussa. Se suuri tyhjyyden tunne saavuttaa taas sua etkä tiedä mitä tekisit, minne menisit. Et enää tiedä mikä on oikein, mikä on väärin. Kaikki ihanat, hyvät tunteet kaikkoavat luotasi. Jättävät vain katkerat, vihan tunteet luoksesi. Se voi tuntua hassulta ajatukselta, koska olet oikeasti vain tyhjä kuori. Hymyilet pirteästi muiden seurassa, teeskentelet, että kaikki on hyvin vaikka todellisuudessa voisit vain huutaa kaikille "Huomatkaa nyt saatana! Mikään ei ole okei! Mikään ei ole kunnossa! Kuolen hiljaa sisältä enkä tiedä mitä teen elämälläni kun kaikki kiinnostus kaikkeen on kadonnut!" Mutta ei.. Kukaan ei huomaa kuinka sä kärsit hiljaa oman pääsi sisällä. Kukaan ei tajua että et enää jaksa olla vahva.. Kaikki vaan toistaa niitä samoja kliseisiä lauseita. Sä löydät muka vielä jonkun paremman.. Entä jos sä et yksinkertaisesti löydä? Entä jos sun kiinnostus löytä sellainen ihminen on kuollut? Mitä jos oot vaan liian väsynyt etsimiseen? Okei, sitten vaan odotat, että se parempi puoliskosi löytää sut.. Mitä jos se ei koskaan löydäkää sua? Mitä jos se jonka kuului olla kanssasi on jatkanut vain omaa elämäänsä? Mistä sä tiedät kuka on se jonka kanssa sun pitäs olla? Tai milloin hän löytää sinut? Mikä on se merkki joka kertoo, että nyt sulla on käsis kultaa, älä päästä siitä irti? Entä jos sekin on väärä? Miks kohtalo leikkii, ivaa ja pelaa sun elämällä? Eikö me kaikki luoda omaa kohtaloamme? Miksi me sitten odotetaan, että kohtalo tuo sulle sen kuuluvan ihmisen? 

Oon itte aina sanonu et onni on sitä mitä sä itse teet siitä. Kukaan tai mikään ei voi vaikuttaa sinun omaan onneesi kuin mitä itse voit. Miksi siis empiä asioiden suhteen? Eikö olis vaan parempi antaa mennä miettimättä sen kummemmin mitä tapahtuu huomenna tai tulevaisuudessa? Tietenkin se pelottaa kun ei ole valmista suunnitelmaa, ei minkäälaista päämäärää mitä tavoitella. Tietty on myös pelottavaa korjata itseään yksin, mutta ei siihen kykene kukaan muukaan kuin sinä itse. Muut voivat neuvoa, olla tukena, lohtuna jos he vain huomaavat ahdinkosi. Sinä itse päätät haluatko polkea pohjamudissa vai nousta sieltä ylös ja vahvistua kaikista kokemuksista huolimatta. Sinulla itsellä on avaimet joka suuntaan. Kukaan muu ei voi aukaista ovia puolestasi. Vain sinä itse voit päättää mihin suuntaan haluat elämässäsi jälleen lähteä..