Se tunne. Syvällä sisimmästä kaiveleva, vatsanpohjaa kouraiseva, nielua häiriköivä kuvottava tunne. Se, jota varten keho valmistautuu. Valmistautuu päästämään sen ulos. Se tunne, jonka refleksi ei johdu huonoista ruoka valinnoista, vaan huonosta henkisestä voinnista. Se kuvottava tunne, joka pyrkii pääsemään vapauteen, helpottaakseen oloa edes hetken verran, vaan tietääkseen, että ei se helpotu.
Suuri tunteiden sekamelska. Aiheuttaa enemmän huonovointisuutta. Yrittää päästää irti, ei pysty siihen, tunteet ovat liian suuria. Ei halua loukata, mutta ei halua myöskään tulla loukatuksi. Ei keksi ulospääsyä. Ahdistus. Hyperventilointi. Kuvotus. Kipu. Tuska. Unettomuus. Liikaa negatiivista energiaa. Tuntee, että voisi hukkua niihin. Olo pahenee. Kyyneleet valuvat. Ei saa henkeä. Pahenee, pahenee, pahenee. Pelkää hukkuvansa. Helpotusta ei ole saatavilla. On pärjättävä yksin. On yritettävä päästä kuvotuksesta yli. On pistettävä tekohymy kasvoille. On yritettävä huijata taas itseään ja muita. Pahenee, pahenee, pahenee. Olo ei päästä irti. Tuntee heikkenevän, koska ei pysty pistämään mitään suuhunsa, jotta pysyisi vireänä. Ei pysty syömään, kuvotuksen takia. Tunteet myllertävät pitkin ajatuksia. Kuvotus voimistuu. Pahenee, enemmän pahenee. Haluaisi eroon tunteesta, mutta ei pysty päästämään irti. Haluaisi voida paremmin. Haluaisi hymyillä aidosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti